Rakas Essi, Essi rakas

14.03.1992-18.07.2008

Siitä on jo vuosi.
Se ei kyllä yhtään tunnu siltä.
Ikävä ja suru on ja pysyy, mutta helpottaa.
En mä oikein vieläkään voi jutella susta ilman
että pala nousee kurkkuun, ja silmät kostuu kyynelistä.
Ikävä ei vaan lopu.
Aina sitä miettii uudestaan ja uudestaan
läpi kaikkia niitä hetkiä sun kanssa.
Mä oon kiitollinen niistä vuosista
jotka sain sun kanssa viettää.

Sä olit aina niin kiltti.
Ja sä olit aina siinä vieressä,
lapsuudesta asti, läpi nuoruuden,
teiniajan maailmantuskan
ja siitä eteenpäin,
joka hetki ku mä koitin kasvaa aikuiseks.
Ja sitten yhtäkkiä sä ootkin poissa.
Sä et enää o vastassa kun mä tuun kotiin,
et pyöri mun jaloissa kun mä häärin keittiössä,
etkä nuku mun sängyn jalkopäässä.
Sattuu kun tietää ettei enää ikinä voi ottaa sua syliin,
ja silittää pehmeetä turkkia.
Ketään eikä mikään voi koskaan korvata sua.

Mua lohduttaa hirveesti
että sä sait lähtee ihan rauhassa.
Toivottavasti suhun ei sattunu,
ja toivottavasti sun oli turvallinen olla
siinä mun sylissä ja nukkua hiljaa pois.
Oli hienoa saada pitää sut sylissä
ihan viimeseen hetkeen asti,
sä olit siinä niin lähellä ku vaan voi.
Ja mä juttelin ja silitin vielä sittenkin,
kun sun sydän ei enää lyönyt.








Me vietiin Kukan kanssa kynttilä sun haudalle.
Kukka oli mun sylissä, ja mä juttelin sille susta,
kerroin että pelottaa ajatus siitä,
että jonain päivänä kun sekin lähtee pois
ja tulee sinne sun luo,
niin mulla täällä on tosi tyhjää.

Mua palelsi vaikka oli takkiki päällä.

Lepää rauhassa rakas.