Mä ostin monta vuotta sitte (ku asuin vielä Turussa) ihanan huivin. Se on pehmeetä kangasta, ei kutita, ei karhi, ei tukahduta, lämmittää ja silittelee hellästi niskaa ja kaulaa. Mutta sitte se meni pesuun, ja hyi olkoota millasena se sieltä tuli takas! Värit levis iha tyhmästi, ja se jälkee se onki si ollu lähes käyttämättä, ku nii kovasti ällötti ja harmitti.
Keksin joku päivä että mähä värjään sen kokenillilla, siit pitäs tulla joku violetti/punertava, ja toivon et se ois riittävän tumma sävy kätkee allensa kammottavan totuuden.
Näitä mä liekitän täs pitkin päivää, tuoksuvat ihanalle! :) *nuuuuuuuuhk*
Ja näihin syttyy liekit illammalla. (Ei taida olla ees sana tuo, illemmalla vissii kuuluis sanoo..?)
Ja tää o vaa nii kaunis, välil havahdu haaveiluistani ku oon unohtunu vaa tuijottelee sitä. Se roikkuu tuos ympäri vuode, ja palaa lähes koko aja. Kesäsi kyl hiuka hillitymmi, harvemmi, mut heti ku alkaa illat pimetä ja tuuli puhaltaa... :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi ihmeessä, sä saat Irethin ilahtumaan.